Hard Rock

9861-concert-audience

Hard rockin voidaan sanoa erottuneen muusta rock-musiikista 1960-luvun jälkeen. Sille tyypillistä on saundin voimakkuus, aggressiivisesti lauletut vokaalit, särökitarat, sekä yleisesti rock-bändeihin kuuluvat bassokitara ja rummut. Tyyli on kokenut monia muutoksia vuosikymmenten kuluessa, ja jotkut yhtyeet ovat sen tyylipuhtaita edustajia, jotkut puolestaan yhdistelevät hard rockin rankkoja elementtejä muihin musiikkityyleihin.

Hard rock on ollut supersuosittua jo monen vuosikymmenen ajan. 70-luvulla soittivat monet legendaariseksi muodostuneet yhtyeet, kuten Deep Purple, AC/DC ja Van Halen. Led Zeppelin yhdisti omaan hard rockiinsa bluesia, folkia ja maailmanmusiikkivaikutteita varsin mahtipontisin tuloksin.

Suosituimmat näistä yhtyeistä jatkoivat vielä 1980-luvulla, mutta mukaan tuli myös uusia tulokkaita, kuten Bon Jovi ja Guns ’n Roses. Aerosmithin kaupallinen menestys jatkui 80-luvulta vielä pitkälle 90-luvun loppuun – “I Don’t Want To Miss A Thing” oli ensimmäinen hard rock -bändin ykkössijalle noussut hitti.

2000-luvulla genre on menettänyt aiempaa suosiotaan, mutta moni legenda on tehnyt comebackin. Myöskin Foo Fightersin ja Nickelbackin kaltaisten artistien stadion rock on paljon velkaa hard rockin pioneereille.

Hard rock -tyyli

Kaikilla on mielikuva siitä, miltä hard rock -fani näyttää: musta t-paita, jossa on bändin logo ja kiertuepäivät, mustat housut, ehkä nahkaa, ehkä farkkua, metallinen ketju roikkumassa vyönlenkin ja takataskussa olevan lompakon välissä, pitkät hiukset joko auki tai sidottuna ponnarilla niskaan. Ja tähän stereotypiaan kuuluu ehdottomasti se, että hard rock -fani on mies. Musiikki on tyyliltään miehistä uhoa, ja sen intohimoisimmat fanit tuntuvat olevan miehiä.

Hard rock -artisteissa kirjo on laajempi. 70-luvun yhtyeet kuten The Who pukeutuivat ajalleen tyypillisesti tiukkoihin farkkuihin tai leveneviin lahkeisiin, sekä näyttäviin paitoihin ja hapsuliiveihin. Dramaattisempia tyylejä olivat esimerkiksi Alice Cooperin ja Kissin näyttävät nahkaiset ja niitein koristellut asut sekä maskeeratut naamat, jotka tekivät muusikoista selvästi erottuvia lavapersoonia. Nahkahousut ja -takit ovatkin muodostuneet pysyväksi osaksi rokkiäijien ja -mimmien vaatetusta.

1980-luvulla glam-tyylistä tuli kaupallisesti menestyneempää, ja hard rockin kapinallisuus laimeni. Bändit kuten Aerosmith, Van Halen ja Poison olivat tunnettuja näyttävistä asuistaan, pitkistä hiuksistaan, meikeistä ja koruista. Myös spandex ja päähuivit ovat tältä ajalta, ja bändien inspiroimana fanit omaksuivat näitä tyylejä. Musiikin lisäksi artistit ovat erottautuneet toisistaan ulkoisin keinoin, ja myös faniutta tunnustetaan pukeutumalla tiettyyn tyyliin.

1990-luvulla hard rock menetti asemaansa, ja grungen ja brittipopin kaltaiset tyylit nousivat suosioon. Ehkä vastareaktiona glam-rockin näyttävyydelle nämä uudet suuntaukset korostivat vaatimattomuutta, arkisuutta ja perusjätkä-tyyliä.